lauantai 17. maaliskuuta 2012

Tenavasta tähdeksi

Mun on vieläkin vaikea uskoa tätä, mutta meidän pikkuinen kapinajänis on kasvanut aikuiseksi! Vihdoista viimein. Totta puhuen, ehdin jo pelätä Antjukan olevan yksi niistä jäniksistä joille murkkuiän kiukuttelusta tulee elämäntarkoitus. No, nyt on teini-iän vaikeudet takanpäin ja voidaan suunnata katseet tulevaisuuteen. Erästä "julkisuuden" henkilöä lainaten. Vain tulevaisuus on avoin. Yeah.


Meille tullessaan Antjelle iski juuri silloin kova murkkuikä ja mieltä osoitettiin milloin mistäkin.
 Mutta kuten sanottu, nyt on tämä meidänkin tyttö aikuistunut. Ja voi miten siitä onkaan kehittynyt oikein ihana pupuneiti! Temperamenttinen puoli ei ole täysin kuitenkaan hävinnyt - ja hyvä niin. Mun mielestä kanilla saa aina olla enemmän tai vähemmän luonnetta.

Nyt odottelen vain innolla että päästään kunnolla kokeilemaan kisaamista esteillä ja päästäisiin petissäkin pyörähtämään. Luulenpa että Anden ensimmäiset kisat ovat PetExpossa.

Mutta, puberteetin valtakausi ei vielä ole täysin ohi kanilassamme. Ruotsitar Selia painiskelee nyt teini-iän tuskien kanssa mutta onneksi meiltä löytyy kaikki tarvittava pubbista lieventämään: iso piha sekä pahoinpidelty pehmolelu (joka on muuten myös herra Elvinssonin suuri rakkaus!). Kyllä näillä lähtee.

 I want you for U.S. army
Tosiaan en kovin aktiivisesti tänne ole mitään kirjoitellut, koska kanien elämään ei mitään tavallisesta poikkeavaa kuulunut. Mutta viikon päästä on sitten JV, jonne mukaan lähtevät tytöt Antje ja Kiara sekä Selia. Kyseisestä näyttelystä kotiutuu myös Reina-Reipas - tyttöä onkin joulukuusta asti kotiin odoteltu!


Antje hermu-imitaattorina...
Laittelinpa muuten tähän tekstinpätkään myös kuvia viimeviikonlopulta ja säästä en voinut silloin enkä pahemmin nytkään valittaa. Lumet sulaa ennätysvauhdilla ja näyttäisi siltä että kevät kiirehtii kerrankin meille tuloa. Yeppee! 

Mickey Mouse look alike?

Tällästä stooria tällä kertaa. Viettäkää mukava (ja toivottavasti kaikinpuolin keväinen) lauantai, ciao! 

Ei kommentteja: