sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Oh god, kevättä rinnassa


Where's the snow dawg?

Tosiaan, tänään iltapäivällä käytiin hieman Antjen kanssa ihmettelemässä meidän yllättävän lumetonta takapihaa. Takapihalla näytti olevan jo lupaavan monta lumetonta kohtaa ja takapiha oli muutenkin auringon paistaessa niin ihanan keväinen ja onnistuin ikuistamaankin tuon suorastaan kevättä tihkuvan iltapäivän.

Kevään tulon huomaa muutenkin kun kanilassa parilla pupulla pöllyää turkki jo siihen malliin että jos kyseisen kanin uskaltautuu ottamaan syliin voi olla varma, että sen jälkeen saa loppupäivän noukkia kaninkarvoja suustaan. Kaneilla on myös muussakin mielessä kevättä rinnassa josta tulikin mieleeni että en ole tainnut täällä blogin puolella (?) mainita että jos oikein hyvä munkki käy, Kiarankin pitäisi piakkoin synnyttää.
Kiaran lapsukaisten perään olen jo viimekesästä asti haikaillut joten toivotaan että tällä kertaa jokin astutuksista onnistui ja kanilassa vipeltäisi pieniä bjänövauvoja!

 


..kyllä sitä luntakin näytti vielä löytyvän

torstai 28. maaliskuuta 2013

Presentation about: miss Liana




Hei taas pitkästä aikaa. Mulla on (taas vaihteeksi) ollut niin kiire koko ajan, etten ole ehtinyt kuvailemaan kaneja saati sitten postailemaan tänne. Toivottavasti pikkuhiljaa päivien pikkuhiljaa pidentyessä jäisi aikaa kuvailla pupuja ja päivitellä myös blogia useammin. Koska mulla ei nyt hirveän uusia kuvia ole teille tarjota, ajattelin esitellä kaikille blogin lukioille Antjen tyttären joka jää siis meille A:n kaveriksi. Toki neitokaisen vauva-ajoilta on täällä blogin puolella vilissyt, mutten ole tainnut kunnolla esitellä tätä uutta, meidän koko perheen hurmannutta energiapakkausta.

Kyseessä on siis tietenkin Antjen ja Devinin tytär, Velvet Voyage eli tutummin Liana. Mulla oli - tapani mukaisesti - hirveä pähjäily nimen kanssa. Mulle on hirmu tärkeää että kanilla on ns. sen näköinen lempinimi ja en todellakaan luovuta tai lopeta nimen miettimistä ennen kuin sen löydän. Onneksi tällä kertaa ei mennyt niin kauan sopivan nimen löytämisessä. Liana on luonteeltaan sisarustensa tavoin todella utelias ja (tyhmän)rohkea, jolla on tapana hypätä syliin ja kiivetä sitä kautta olkapäälle/takin huppuun. Mä vaan toivon ettei pikkuneitokainen aio säilöä tätä tapaa koko elinikäänsä, sillä en ehkä halua olla osallisena tilanteessa jossa mun takkini huppuun möyrii 3-kiloinen jänö.

..mutta asiasta kolmanteen, huomenna toivottavasti pääsen hyödyntämään vapaapäivääni kanien kuvailun merkeissä - voisin vaikka tsempata itseni kuvaamaan koko konkkaronkan!



perjantai 15. maaliskuuta 2013

Muchos nya hem!



Tänään Antjen lapsikatraasta lähti ensimmäinen lapsukainen maailmalle. Onneksi tämä Mucho Dinero muutti kuitenkin ihan lähelle kaverini luokse, joten pääsen sitten aina välillä moikkaamaan pikkuista. Heippahei Mucho, ole kiltisti uudessa kodissa! ;-)

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Resan till Borlänge gick bra


Den äkta dalahästen
Takana on nyt toinen Ruotsin LU ja kuten otsikkokin sen jo kertookin, tämän vuoden LU järjestettiin Borlängessä. Lähdin kotoa varhaisin perjantaiaamuna ja samaisena aamuna suunnattiin matkaseurueemme kanssa laivaan. Illalla saavuttiin Tukholmaan ja yövyttiin Omenahotellissa. Jälleen kerran aikaisin lähdettiin autolla kohti Borlängeä jossa sitten vietettiin muutama tunti. Näyttelyistä minulle kotiutui kaksi kauan odotettua jänistä. Lauantai-illalla palattiin taas Tukholmaan ja sieltä takaisin laivaan. Ei mennyt kauaakaan kun valkeni sunnuntaiaamu ja olimme jälleen takaisin koto-Suomessa. Reissu oli kokonaisuudessaan onnistunut ja mukava (kiitos hyvän seuran ja suunnittelun!) vaikka aikaiset aamuherätykset vaativatkin veronsa joka kävi ilmi mm. vähäisenä kuvien räpsimisenä. Onneksi muutama kuva tuli kuitenkin otettua.

Tukholma lauantai-aamuna



Nera
 Mainitsinkin jo niistä Ruotsin tuliaisista, jotka yllättäen ovat molemmat belgianjäniksiä. Ylläoleva musta tan neitokainen on vanhempi rouva PippiAdolf's Nofx eli Nera ja alla oleva upea valkoinen ps herrasmies on Igor, joka on ehtinyt reissata elämänsä aikana Saksasta Ruotsiin ja nyt Ruotsista Suomeen. Mutta nyt on tämän pojan maan vaihdokset ohi ja on vihdoin aika asettua aloilleen tänne meille. Igor ja Nera asuvat nyt kuukauden karanteenissa jonka aikana nämä kaksi saavat matokuurin ja loishäädön sekä aikaa sopeutua uuteen kotiin.

Voiko kani näyttää yhtään enempää Igorilta?