keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Valkoista x 2 = 3



Otsikon loogisuudesta voi kiistellä, mutta käytettäköön nyt sitä. Tällähetkellä tosiaan heinää pupulassa mutustelee kolmisen valkoista ps jänöä, joista yksi onkin jo lukijoille tuttu Igor. Ajattelin nyt esitellä kesällä minulle tulleet kaksi muuta Pupujen Planeetan asukkia, joista toinen edellisessä postauksessa kuvan muodossa vilahtikin. 

Olisi multa löytynyt ehkä edustaviampiakin kuvia Bontsosta..
Tämä kuvassa komeilee vanhempi herrasmies on tutummin Bono, virallisemmin PippiAdolf’s Pure White. Bono on kanilamme yksi hurjimmista iloloikan heittäjistä – ei uskoisi herra B:n täyttävän 6 vuotta maaliskuussa! Bonon pistesaldo on ulkomuodossa on 94p ja siihen se jääkin, nykyisin tämä jänis viettelee rentoa eläkeläispapan elämää täällä meillä.


..eikä Lunikaan näytä näin elämäänkyllästyneeltä aina :-D trust me!
Toinen viimekesällä Suomen maankamaralle astunut neitokainen on Stelmaria, eli Luni. Luni on luonteeltaan melkoinen kiukkupussi, se osaa kyllä ilmaista kun jokin (lue: kaikki) ei miellytä. Osaahan Lunisterikin olla hellyttävä omalla tavallaan, se on esimerkiksi onnistunut heittämään päälleni puolen ämpärillistä purua joka näin jälkikäteen kirjoitettuna vain hymyilyttää, toki silloin purua suusta sylkiessäni hymy oli harvassa – kutterinpuru aamutuimaan à la Luni ei taida edelleenkään yltää Michelin-tähtien tasolle.

Lunin emä on Nera, joten kun päätin Lunin lisätä jänöperheeseemme olin hyvin onnellinen saadessani pienen osan Neraa takaisin kanilaani. Vaikka Luni onkin emäänsä tulisempi tapaus, on siitä havaittavissa Neramaisia piirteitä (kuten yllä mainitsin Luni on hellyttävä omalla, Neramaisella tavallaan) kuten juurikin nuo sen järkkäämät tempaukset jotka ilahduttavat/vihastuttavat minua lähestulkoon joka viikko.



Tälläinen kaksikko siis. Pahoittelen vielä kuvien laatua ja ankeutta, kyseiset kuvat oli otettu harmaan joulukuun loppupuolella - onneksi kamerassa koneelle pääsyä odottaa iso läjä kuvia teemalla jäniksiä talvipakkasissa!

6 kommenttia:

Janette kirjoitti...

Oi, Luni näyttää ihan meidän Candyltä!

Annika kirjoitti...

Hei niin näyttääkin! Ettei olisi kaukaista sukua haha.. :D

Sonja kirjoitti...

Onko sulla suunnitelmissa teettää jossain vaiheessa valkoinen ps bjänö poikue? Eräs kiinnostunut nostelee kättään täällä! :D

MaiSu kirjoitti...

Isoja Efyjä!

Mari kirjoitti...

Minä en oikein koskaan ole lämmennyt punasilmäisille kaneille, mutta nämä ovat kyllä komeita otuksia! :)

Annika kirjoitti...

Sonja, kyllä tässä kevättalvella/keväällä on tulossa valkoisia jänölapsia.

Maisu, haha jep todellakin isokokoisia..

Marika, vähän sama juttu mutta näillä jäniksillä tämä valkoinen kyllä iskee! :)