maanantai 1. joulukuuta 2014

Ensimmäinen joulukuuta



Tänään sai avata ensimmäisen joulukalenterin luukun ja siinä kohtaa tajusin miten tämä aika on suorastaan liitänyt.. juurihan vuosi vasta vaihtui ja nyt eletään taas joulukuuta. Mikään suru-uutinen se ei itseni kaltaiselle jouluihmiselle todellakaan ole - päinvastoin. Joulusta inspiroituneenakin tulikin mieleeni kysellä hieman lukijoilta postausideoita, eli mikäli sinulla olisi jotain aihetta ehdottaa I'd appreciate it a lot!

Ulkoasua väsäilin myös hieman talvisempaan suuntaan, omien atk-taitojeni puitteissa tosin. Sormet ristittynä toivon ettei tätä tarvitse silti koko talvea katsoa, hih :-)

Olen myös saanut päätetyksi kenet Lunin poikasista jätän kotiin, joten mikäli sinulla olisi tarjota valkealle duracell-jänölle harrastekoti niin ota rohkeasti yhteyttä. Yhteystiedot löytyvät Myytävänä-osiosta.

Eipä minulla tainnnut juuri muuta olla, kuin että heittäkää postausideoita/-toiveita ja mahtavaa alkuviikkoa kaikille!